Deliporo pääsi perustamisensa jälkeen mukaan Paliskuntain yhdistyksen aloitteesta käynnistettyyn kehityshankkeeseen teemoinaan yhteistyö, tuotekehitys ja kaupallistaminen. Yhtenä osana hanketta järjestettiin Keski-Uusimaalla seminaari ravintola-alan ammattioppilaitosten opettajille, olisikohan ollut syksyllä 2007. Monipuolisten luentojen jälkeen osanottajille tarjottiin poroateria, jonka pääkokkina toimi Jussi Kumpulainen, opettaja Rovaniemellä ravintolakoulu Oppipojassa ja sittemmin kahdesti vuoden porokokiksi valittu sekä Suomen kokkimaajoukkueen jäsenenäkin toiminut keittiömestari.
Kun jo ennen luentojen alkamista kyselin Jussilta illan tarjoiluista, hän kertoi ruokalistasta ja erityisesti iloitsi jälkiruoasta. Hän oli Rovaniemellä onnistunut ostamaan venäläiseltä kauppiaalta hyvin edullisesti ämpärillisen hilloja jälkiruokaa varten.
Erinomainen ateria eteni jälkiruokaan asti. Yllätyin kovasti, kun pöytiin tuotiin aivan muunlainen jälkiruoka kuin oli luvattu. Ruokailun jälkeen menin kysymään Jussilta, mitä oli tapahtunut. Hän vei minut kylmähuoneeseen hillaämpärin luokse, työnsi kauhan kymmenisen senttiä hillan sisään ja nosti ohuen hillakerroksen alta näkyville - maissin tähkiä! Että sellaisia halpoja hilloja oli myyty sillä kertaa.