Poro ja saamelaiset
Saamelaiset ovat Euroopan ainoa alkuperäiskansa. Vuosituhansien ajan poro on ollut heille elintärkeä ja monipuolinen hyötyeläin. Poro on myös muokannut saamelaisten elämää. Saamelaiset ovat muuttaneet porojensa mukana kesälaitumille tunturimaastoon ja talvilaitumille metsämaastoon porokarjaansa paimentaen. Poroista saatavat vaatteet, ruoka, tarve-esineet ja uskomattoman monipuolinen poroihin liittyvä sanasto ovat kaikki olleet rakentamassa poronhoitoa kiinteäksi osaksi saamelaista kulttuuria.
Porotalous on tänäänkin satojen saamelaisperheiden pääasiallinen tulolähde. Aikaa on seurattu ottamalla käyttöön moottorikelkat, mönkijät ja jopa helikopterit, mutta monet työtavat ovat säilyneet samanlaisina kuin ne olivat esi-isien aikana.
Nykypäivää on niin porojen kuin saamelaistenkin elämä kiinteässä vuorovaikutuksessa Lapin matkailun kanssa.
Saamelaiskulttuuri on rikasta ja Inarissa siitä pääsee monipuolisesti nauttimaan niin paikallinen väestö kuin vieraatkin.
Saamelaismuseo ja luontokeskus Siida sijaitsee Inarin kirkonlylässä Juutuanjoen pohjoispuolella ja on monipuolinen hienoine näyttelyineen, joista osa on pysyviä ja osa vaihtuvia eri teemoineen. Kesäaikaan pääsee myös tutustumaan ulkomuseoon. Suosittelemme lämpimästi, että kukaan ei kulkisi Inarin ohi Siidassa pysähtymättä.
Joen eteläöpuolella sijaitsee Saamelaiskulttuurikeskus Sajos, jossa saamelaiskäräjät kokoontuvat ja jossa on kirjasto, tutkimus- ja opetustoimintaa sekä auditoriossa kongresseja ja kulttuuritapahtumia. Tammikuussa Sajoksessa järjestetään vuosittain Skábmagovat – alkuperäiskansojen elokuvafestivaali sekä heinäkuussa pääosin piha-alueella Ijahis Idja – alkuperäiskansojen musiikkifestivaali. Näihin kannattaa tulla kauempaakin.
Aitoa saamelaista käsityöperinnettä löytyy Sámi Duodji ry:n Sajoksessa olevasta myymälästä.
Linkkejä
https://paliskunnat.fi
http://sogsakk.fi/fi
https://siida.f
https://www.samiduodji.com
https://www.skabmagovat.fi
http://www.ijahisidja.fi/fi/ajankohtaista.php