Pohja
24 kpl paahtoleipäsiivuja, täysjyvä tai monivilja
Katkaraputäyte
200 g katkarapuja
2 dl majoneesia
2 prk ruohosipulituorejuustoa
0,25 dl sitruunamehua
1 kpl tuoretta kurkkua tilliä Kallen mätitahnaa
Savulohitäyte
300 g kylmäsavulohta
300 g maustamatonta tuorejuustoa sitruunapippuria
Kostutukseen
4 dl kalalientä
Koristeluun esimerkiksi
Maustamatonta tuorejuustoa Katkarapuja Savulohisuikaleita Sitruunaviipaleita Tilliä
Tuoretta kurkkua Ruohosipulia
1. Tee katkaraputäyte sekoittamalla ensin muut ainekset hyvin keskenään ja lisäämällä sitten katkaravut sekä pieniksi paloiteltu kurkku ja sekoittamalla kaikki varovasti. Laktoosittomien tuotteiden käyttäminen on suositeltavaa, koska laktoosi-intoleranssi on varsin yleistä.
2. Tee savulohitäyte leikkaamalla kylmäsavulohi veitsellä pieneksi ja sekoittamalla sen jälkeen kaikki ainekset keskenään.
3. Leikkaa paahtoleivistä reunat pois. Aseta pöydälle tai tarjottimelle ensin iso tuotekelmu ja sen päälle talouspaperi. Asettele ensimmäinen kerros paahtoleipiä vuokaan tai tarjottimelle niin, että tulee kaksi kolmen viipaleen jonoa rinnakkain.
4. Kostuta leivät reilusti. Anna nesteen hetken aikaa imeytyä ja kostuta leipiä uudelleen. Varmistu, että myös leivän reunat kostuvat.
5. Levitä katkaraputäyte leipien päälle.
6. Asettele toinen leipäkerros ja kostuta se kuten ensimmäinen.
7. Levitä savulohitäyte leipien päälle.
8. Asettele kolmas leipäkerros ja kostuta se.
9. Kääri kakku tuorekelmuun, tasaa sen reunat mahdollisimman hyvin ja pane päälle esimerkiksi pieni leikkuulauta, jolla myös päällys saadaan tasaiseksi. Pane kakku jääkaappiin vetäytymään vähintään kuudeksi tunniksi, mieluiten yön yli.
10. Kuorruta kakku maustamattomalla tuorejuustolla joka puolelta.
11. Koristele kakku esimerkiksi yllä mainittuja aineksia käyttäen. Anna luovuutesi laukata vapaasti.