Hilla vai lakka vai suomuurain?

Sananlaskun mukaan rakkaalla lapsella on monta nimeä. Suomen arvostetuin marja lienee samalla meille kaikille rakas lapsi, tunnetaanhan se eri osissa maata eri nimillä. Niistä yleisimmät ovat Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla käytetty hilla, Itä.Suomessa käytetty lakka ja lännempänä sekä etelämpänä käytetty suomuurain. Kaikki nämä nimitykset ovat suomen kielessä hyväksyttyjä. Muitakin, lähinnä paikallisia tai alueellisia nimityksiä marjasta löytyy.

Nimiä käytetään sekä itse kasvista että sen marjasta.

hilla

Lapissa olen tottunut nimeen hilla ja käytän siitä usein nimeä Lapin hilla. Ensinnäkin siitä syystä, että marjan kokonaissadosta selvästi suurin osa tulee Lapista. Toiseksi siitä syystä, että mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä voimakkaammin yötön yö pääsee aromeja marjaan lisäämään ja samalla sitä puhtaammassa ympäristössä marja saa kasvaa. Ja kertoohan nimi Lapin hilla myös myymiemme marjojen alkuperän.

Suomuuraimen lisäksi käytössä on myös lyhyempi muoto muurain. Joillekin se on saman marjan toinen nimi, toisille se taas ilmaisee, että marja on punainen, kova ja raaka eikä vielä poimintakypsä. Eteläisessä Suomessa taas lakan tai suomuuraimen täysin kypsää eli poiminnan kannalta parhaimmillaan olevaa marjaa kutsutaan ainakin jossain määrin hillaksi.

Käytetäänpä mitä tahansa näistä yleisimmistä nimistä, kaikki tunnistavat, mistä marjasta on kysymys. Ja lähes kaikki suomalaiset tuntevat myös itse marjan ja sen herkullisen maun.

Mahtaisiko nimien moninaisuus tuoda esiin myös sen, että hillasta on todella moneksi?

Lue lisää hillasta >

 
Takaisin blogiin