Hans Välimäen Chez Dominique on ainoa suomalainen ravintola, joka on onnistunut saamaan kaksi Michelin-tähteä. Huippuluokan fine dining -ravintolan pyörittäminen on kuitenkin erittäin vaativaa ja stressaavaa. Suomalaisten kokkien ykkösketjuun itseoikeutetusti kuuluva Välimäki päätti lopettaa ravintolan toiminnan, koska himoitun kolmannen tähden ansaitseminen olisi luultavasti ollut liian pitkä ja vaativa projekti. Hän on sen jälkeen ollut omistajana useammassa muussa ravintolassa ja ollut hyvin aktiivinen televisio-ohjelmien tekijä. Hansin matkassa maailmalla ja Kuppilat kuntoon lienevät tunnetuimpia.
Aivan uusi ohjelmayhteistyö, Hans ja rakkaimmat reseptit- ruokaohjelma julkaistaan A-lehtien Meillä kotona -verkkosivuilla. Sen ensimmäinen jakso on julkaistu tänään otsikolla Hans Välimäen mausteinen pororamen hurmaa - nappaa reseptit kokeiluun! Pääset tutustumaan siihen osoitteessa https://www.meillakotona.fi/reseptit/pororamen.
Minun, kotikeittiön porokokin silmissä mestarikokin arvostusta kasvattaa se, että hän nostaa maailman makujen ja erilaisten eksoottisten raaka-aineiden rinnalle perisuomalaisen poronlihan ja rakentaa ruokanautinnoille uusia ulottuvuuksia yhdistämällä näitä keskenään. Jatkoakin on luvassa.
Poron paistikäristyslihan on tähän projektiin lahjoittanut Paliskuntain yhdistys ja tilannut sen (taas kerran) Deliporolta perille asti Helsinkiin toimitettuna. Kiitämme toistuvasta luottamuksesta sekä tuotteidemme laatuun että logistiikkaamme Lapista kautta Suomen.